Nainen, näin mies haluaa hemmotella sinua

Lifestyle Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Sanotaan, että jos mies saapuu kotiin kukkapuska kainalossa, voi nainen tehdä siitä johtopäätöksen, että mies on tehnyt jotain pahaa. Oikeasti miehet haluavat kuitenkin helliä naisiaan, vaikkakin saattavat olla siinä hieman kömpelöitä.

Miehet ajattelevat, että romanttista on esimerkiksi antaa kaukosäädin rakastettunsa hallintaan. Tai se, että he laittavat tiskit koneeseen ja avustavat pyykkäämisessä. Kaksilahkeisten tulisi kuitenkin muistaa, että perinteisessä suklaarasiassa ja kukkakimpussa ei myöskään ole mitään vikaa.

Postikorttiyritys Moonpigin toteuttaman kyselyn mukaan 11 prosenttia miehistä uskoo, että romanttisin ele kumppaniaan kohtaan on asunnon siivoaminen. Sen sijaan seitsemän prosenttia pitää roskien viemistä tai vessanpöntön kannen sulkemista huomaavaisena ja keräävät näillä toimilla pisteitä kotiin. Loput mieltävät kumppanin hellimiseksi esimerkiksi yhteisen viikonloppureissun.

Naiset pitävät ruokaa laittavista miehistä ja urokset tuntuvat itsekin tietävän tämän. Yksi miesten suurimmista rakkaudenosoituksista on se, että he tekevät illallisen rakkaalleen. Kukkakimpun ostaminen lienee kuitenkin se yksinkertaisin ja helpoin tapa muistaa mielitiettyään. Femail Firstin mukaan kukkia antavista miehistä 18 prosenttia epäilee naisensa pitävän kukkia huonojen uutisten merkkinä. Silti 38 prosenttia naisista toivoisi, että heidän kumppaninsa toisi kotiin joskus kauniita kasveja.

Uusimmat