Pitseria antoi lökäpöksyille porttikiellon – ei sisään roikkuvilla housuilla

Ohhoh! Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvalloissa osataan roikottaa housuja jopa siten, että lökäpöksyjen haaroväli hipoo nilkkoja. Kerroimme äskettäin New Jerseyssä sijaitsevasta kaupungista, jossa roikkuvat housut on kielletty sakon uhalla.

Nyt eräs New Jerseyn kaupunginosan italialainen ravintoloitsija on pannut yrityksensä ikkunaan kyltin, jossa he kieltävät lökäpöksyjä astumasta sisälle. Dunellenissa sijaitseva Giulio’s Pizzeria päätti ottaa säännön käyttöön, kun eräs asiakas ei suostunut nostamaan housuja omistajan pyynnöstä huolimatta, NJ.com raportoi.

Ravintolan mukaan kukaan ei ole pokkuroinut kiellon takia, sillä asiakkaat ymmärtävät, että ruokapaikassa ei ole soveliasta paljastella alushousujaan tai takapuoltaan.

Kerroimme äskettäin, kuin New Jerseyssä sijaitsevassa Wildwoodissa voi saada sakkorangaistuksen liian alhaalla roikutetuista housuista. Suuruudeltaan sakko on 25 dollaria. Säännön toistuvasta rikkomisesta voi napsahtaa jopa 200 dollarin sakot ja 40 tuntia yhdyskuntapalvelua. Kieltojen syynä pidetään sitä, että ihmiset ovat yksinkertaisesti kyllästyneet näkemään ihmisten takamuksia.