Näin naisia opastettiin treffeille vuonna 1938

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Internet on pullollaan jos jonkinlaisia treffioppaita ja -artikkeleita, joissa kerrotaan kuinka naisten tulisi valmistautua deiteille unelmiensa miehen kanssa. Yleensä suosituimmat vinkit liittyvät siihen, kuinka naisen tulisi pukeutua ja mitä kysymyksiä hänen tulisi treffikumppanille ehdottaa.

Nyt julkisuuteen on noussut vuonna 1938 kirjoitettu treffiopas, jossa on Femail Firstin mukaan kolme vinkkiä ylitse muiden. Ensimmäiseksi teos opastaa naisia esittämään alati kiinnostunutta, vaikka olisikin tylsyyden partaalla. Opas neuvoo, että naiset eivät saisi istua treffeillä hankalassa asennossa, ja että ruumiinkielen tulisi olla mahdollisimman luonnollinen tai muuten treffikumppanille saattaa tulla vaivaantunut olo.

Toiseksi 75-vuotias opaskirja vinkkaa, että naiset eivät saisi puhua treffeillä vaatteistaan tai muista sellaisista asioista, jotka eivät kiinnosta miehiä. Tärkeintä olisi keskittyä mieheen ja hänen juttuihinsa. Vanhan oppaan mukaan miehiä ei kiinnosta se, mistä nainen on vaatteensa ostanut vaan se, miltä ne näyttävät neitokaisen päällä.

Kolmas neuvo on se, että naiset eivät missään nimessä saa olla treffeillä liian tunteellisia. Toki naisten täytyy osoittaa haavoittuvainen puoli kumppanilleen, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, että seuralainen joutuu olemaan jatkuvasti varpaillaan. Miesten tulisi voida jutella naiselle ilman, että pelkäävät satuttavansa neidin tunteita.