Pappa masturboi täydessä bussissa – uskomaton selitys

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Julkiset masturboijat päätyvät aika ajoin uutisiin. Nyt brittiläisen miehen kerrotaan matkustaneen bussilla Bedfordiin tuhmuudet mielessään. 74-vuotias papparainen järkytti kanssamatkustajiaan bussimatkalla, koska ei kyennyt pitämään käsiään irti sukuelimistään.

Mies pidätettiin ja hän joutui asian tiimoilta oikeuteen. Selitys ei vakuuttanut syyttäjää tai tuomaria. Milne nimittäin avasi housujensa vetoketjun ja otti peniksensä esille penkeissään istuneiden äidin ja pojan kauhuksi. Mies pursotti elimeensä shampoota ja alkoi hieroa sitä itseensä. Hän väitti myöhemmin tehneensä tämän ”rauhoittaakseen nivustensa aluetta”.

– En väitä, etteikö tekoni olisi ollut väärin, mutta luulin olleeni tahdikas, kommentoi Milne oikeussalissa tekoaan MK Web -sivuston mukaan.

Pervessillä matkustajalla oli omien sanojensa mukaan ongelmia alushousujensa kanssa, ja ainoa ratkaisu asiaan oli pöksyissä muhineiden sukukalleuksien hyväily. Milne myönsi julkisen siveettömyytensä. Hän sai 78 euron sakot ja joutui maksamaan myös oikeuskulut.

Uusimmat