Mitä opimme 1990-luvulla Baywatchista? ”Kaikilla naisilla on suuret rinnat”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Amerikkalainen rantavahtien elämään erikoistunut televisiosarja Baywatch kuului 1990-luvulla Suomessakin kansan suosikkiohjelmiin. Kyseisestä sarjassa tarjoiltiin aikanaan katsojille monia hienoja elämänohjeita, jotka Buzzfeed-sivusto on nyt koonnut yhdeksi koosteeksi.

Lämminhenkisessä draamasarjassa tapahtui joka jaksossa muutama hätätilanne, jolloin David Hasselhoffin esittämä Mitch Buchannon riensi punauikkarisen armeijansa kanssa pelastuspuuhiin. Tärkeä ohje tällaiseen tilanteeseen on juosta onnettomuuspaikalle hidastettua juoksua, jolloin kamera saa tallennettua hölskyvät muodot.

Vaikka tekohengitys ei tehoakaan joka kerta tositilanteessa, Baywatchissa se tehoaa aina. Tekohengityksen antaminen voi paitsi estää uhria kuolemasta, myös johtaa hehkuvan romanssin syntymiseen. Viihdeohjelman mukaan ihmisen suurin vaara rannalla ei ole hukkuminen, vaan siellä vaeltelevat ekoterroristit, asekauppiaat ja merirosvot.

Tosielämän rantavahti pystyy käsittelemään muun muassa haikaloja, krokotiileja, isoja mustekaloja ja taistelemaan tarvittaessa niitä vastaan. Baywatchin oppituntien mukaisesti omia tuntemuksia ei pidä kommunikoida työkaverille tai rakkauden kohteelle sanallisesti, sillä taustalla soiva pehmeä 90-luvun rokki tekee sen henkilön puolesta.

Uimareiden pelastamisen lisäksi rantavahdit on koulutettu toimimaan kätilönä, purkamaan ydinaseita ja tuomaroimaan bikinikilpailuja. Rannalla käyskentelevillä naisilla on aina isot, kauniit rinnat. Mikäli suosikkiohjelmaa on uskominen, tekevät Santa Anan tuulet ihmiset myös kiimaisiksi.

Jokaisesta tämän päivän hätätilanteesta ja kriisistä voi vääntää vitsiä huomenna. Baywatchin oppimäärä kuitenkin kertoo, että historia toistaa itseään, joten kovin makeasti ei kannata naureskella. Punauikkaristen rantavahtien maailmassa myös merenneidot, aaveet, alienit ja Joulupukin tontut ovat totta.

Niin ovat muumiot, vampyyrit, ihmissudet, demonit ja merihirviötkin. Pahimmassa skenaariossa rantavahti voi hukkua, jos hän on keskellä henkilökohtaisen elämänsä kriisiä. Vahdit tekevät vapaa-ajallaan suuren profiilin töitä malleina, elokuvaohjaajina ja muotisuunnittelijoina, mutta saattavat kärsiä kaiken harmiksi pelihimosta, syömishäiriöistä tai huumeriippuvuudesta. Niistä parantuminen vie aikaa kaksi jaksoa.

Uusimmat