Justin Bieber kirjaimellisesti pilvessä lennolla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kanadalainen pop-sensaatio Justin Bieber on ollut viime aikoina otsikoissa esimerkiksi uuden sydänkäpysensä ja kaahailujensa vuoksi. Taannoin teinitähden ystäväpiiriin lukeutuvalla Poo Bearilla, oikealta nimeltään Jason Boyd, väitettiin olevan kytköksiä kansainväliseen kokaiinin salakuljetukseen.

Nyt Justin Bieberin on kerrottu olleen kirjaimellisesti pilvessä yksityislentokoneessa. TMZ-verkkosivuston mukaan teinitähti ja hänen toverinsa polttivat hurjia määriä kannabista matkallaan lentokentälle katumaasturissa. Bieberin yksityiskoneen lentäjä kuvailee sankan savupilven pöllähtäneen ulos laulajan autosta sen ovien avauduttua.

– Minun piti melkein laittaa happinaamari kasvoilleni, lentäjän kerrotaan sanoneen.

Koneen lentäjän mukaan mukaan teinipoppari oli koko lennon ajan vahvasti kannabiksen vaikutuksen alaisena. Bieberillä kerrottiin tilansa vuoksi olleen vaikeuksia esimerkiksi luottokorttimaksun allekirjoittamisen kanssa. Varsinaisen lennon aikana laulaja ei kuitenkaan käyttänyt päihdettä, vaikka hänen ystäviensä kerrotaan polttaneen matkalla pikkusikareita.