Humaltuneet peurat yllättivät ruotsalaismiehen – estivät pääsyn kotiin

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Ihmisen ja eläimen kohtaamiset voivat joskus olla koomisia, sillä tosielämässä tapahtuu välillä tilanteita, jotka voisivat olla yhtä hyvin elokuvasta. Nyt ruotsalainen mies joutui kotipihallaan ongelmiin peurojen kanssa.

Neljä aikuista peuraa ja yksi peuran vasa olivat maistelleet mädäntyneitä omenia ingarolaisen miehen puutarhassa. Pilaantunut ruoka sai eläimet humaltumaan. Tämän ansiosta kodin omistaja ei päässyt sisälle omaan taloonsa.

Eläinten häiriökäyttäytyminen sai ruotsalaismiehen soittamaan poliisit paikalle. Peurat poistuivat kuitenkin paikalta ennen kuin virkavalta ehti paikalle. Miestä käskettiin siivoamaan puutarhansa mädistä omenista, jotta tilanne ei toistuisi peurojen kanssa.

– Ne voivat olla todella vaarallisia. Niistä tulee pelottomia. Sen sijaan, että ne perääntyisivät kun ihminen tulee lähelle, ne tulevat lähemmäs. Saamme usein soittoja humalaisista peuroista, kertoi poliisin edustaja Albin Näverberg Daily Mirror -lehdelle.