Kastetilaisuus muuttui kännitappeluksi – poliisikin oli voimaton

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Kastetilaisuus on iloinen tapahtuma, jossa henkilö otetaan kirkon jäseneksi. Joskus tällainenkin tilaisuus voi kuitenkin mennä pilalle kuningas alkoholin takia.

Nyt Seattlessa on nimittäin jouduttu keskeyttämään poliisivoimin South Park Community Centerissä pidetty kastetilaisuus. Syynä keskeyttämiseen oli osallistujien vahva humalatila, joka johti tappeluun ennen keskiyön tunteja, uutisoi AP-uutistoimisto.

Virkavalta saapui paikalle ja yritti keskeyttää riidat, mutta humalainen väkijoukko kääntyikin aggressiivisena heidän puoleensa. Tappelu pystyttiin taltuttamaan tuomalla paikalle lisää poliiseja. Viittä poliisia vastaan hyökättiin ja kaksi heistä kärsi pienistä vammoista. Kaksi väkivallanteosta epäiltyä henkilöä kuljetettiin tapahtuneen jälkeen vankilaan lisätutkimuksia varten.