Rihanna hämmästeli ping pong -esitystä Thaimaassa: ”Naisen alapäästä tuli lintuja, kilpikonnia…”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Rihanna tunnetaan artistina, jolle kohun herättäminen ei ole mitään uutta, olipa kyse sitten paljastavien vaatteiden käyttäminen tai muut erikoiset tempaukset. Neitokainen matkustaa parhaillaan Thaimassa, ja on julkaissut reissustaan runsaasti kuvamateriaalia verkossa.

Rihanna vieraili viime lauantaina Phuketin Patong Beachilla sijaitsevalla seksiklubilla ja halusi jakaa kokemuksensa faniensa kanssa. Laulajatar kuvaili näkemiään asioita varsin graafisesti Twitter-viesteissään.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

– Joko olin todella sekaisin viime yönä, tai sitten näin Thai-naisen vetämässä pi**ustaan kaksi elävää lintua, kaksi kilpikonnaa, partateriä, tikkoja ja ping pong -palloja, Rihanna twiittasi.

– Sitten nainen yritti muuttaa vettä kolaksi sisällään! Sanon vaan, että vettä meni sisään ja soodaa tuli ulos. Olen traumatisoitunut!, tähti jatkoi.

25-vuotias Rihanna on julkaissut uransa aikana seitsemän studioalbumia. Tuorein on viime vuonna ilmestynyt Unapologetic-albumi, jossa poppari duetoi muun muassa eksänsä Chris Brownin kanssa. Levyn julkaisun jälkeen Rihanna teki massiivisen maailmankiertueen, joka päättyi lopulta Helsinkiin. Kiertueen jälkeen Rihanna on keskittynyt pääasiassa lomailemiseen.