Lentomatkojen säännöt muuttumassa – turha kielto poistuu matkustajilta

Matkailu Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lentoemännät lausuvat jokaisella lennolla tutun värssyn, johon kuuluu kehoitus siitä, että tuolien selkänojat on nostettava ylös, käsinojat laskettava alas, tarjotin asetettava paikoilleen ja turvavyö kiinnitettävä. Myös elektroniset laitteet tulee sulkea nousun ja laskun ajaksi.

Moni on kuitenkin ihmetellyt, mitä haittaa esimerkiksi musiikin kuuntelemisesta tai valokuvaamisesta on lentokonematkan nousussa ja laskussa. Vaikka puhelimet, tabletit ja kannettavat tietokoneet eivät olisikaan verkossa lentomatkan aikana, tulee ne silti sammuttaa aina ennen lentokoneen nousemista ja laskeutumista. Tähän saattaa kuitenkin tulla pian muutos, The New York Times raportoi.

Yhdysvaltojen ilmailuhallinto on nimittäin esittänyt, että elektronisten laitteiden käyttökielto poistettaisiin ensi vuonna. Käyttöä on aiemmin perusteltu sillä, että ne saattavat häiritä lentokoneiden ohjausjärjestelmää. Todellisuudessa niiden virta ei kuitenkaan riitä siihen. Verkkoon ei laitteilla kuitenkaan voi mennä tulevaisuudessakaan muulloin, kuin lentokoneen mahdollisesti tarjoaman WLAN-yhteyden avulla.

Myös jo tehottomaksi todetun nestesäännön luopumisesta on käyty keskusteluja, mutta päätöksiä siitä luopumisesta ei ole vielä tehty.