Muusikot saavat eniten naisia – koskaan ei ole myöhäistä aloittaa

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Kerroimme äskettäin, että tutkimuksen mukaan naiset syttyvät eniten kitaraa soittaviin miehiin. Myös muut muusikot saivat aikaan hyviä tuntemuksia naispuolisissa vastaajissa. Moni aikuinen haaveilee, että osaisi soittaa edes jotain soitinta siten, että se kuulostaisi musiikilta.

Femail First muistuttaa, että soittoharrastuksen voi aloittaa myös vanhempana. Sen lisäksi, että instrumenttia soittamalla voi viihdyttää itseään, on musiikkiharrastuksella usein myös monia muita hyötyjä. Yksi niistä on muistin paraneminen.

Erilaisten otteiden ja sävelkulkujen opetteleminen parantaa ihmisen muistia. Soittamaan opetellessa voi myös kehittää kuuntelemisen taitoa. Soittaminen alentaa myös stressiä. Kun harjoitellessa keskittyy vain sävelkulkuun, nuotteihin ja soittimeen, ei ikävät asiat yksinkertaisesti pyöri mielessä. Samalla onnistumisen tunne tuottaa hyvää oloa.

Musiikissa joutuu myös keskittymään moneen asiaan samanaikaisesti, joten harjoitteleminen kehittää ihmisen koordinaatiokykyä. Salaisuus ei myöskään ole se, että musiikki yhdistetään usein matematiikkaan, koska kuten matematiikassakin myös musiikki kulkee usein tiettyjä kaavoja pitkin.

Lisäksi soittaminen vaatii itsekuria. Ilman jokapäiväistä ja sitkeää harjoittelua ei voi oppia minkään lajin maisteriksi. Soittaminen vaatii usein harjoittelemista, mutta samalla ihminen oppii näkemään työnsä tuloksia. Musiikkiharrastus saattaa äityä kalliiksi yksityisopettajalla käydessä, mutta mikäli mielii ilmaisen opetuksen perään, kannattaa tutustua internetin laajaan ilmaistarjontaan.

Soittoharrastus ei kuitenkaan saa olla tiukkapipoista ja työlästä. Musiikin pääasiallisin tehtävä on aiheuttaa nautintoa. Soittotaidon kertyessä saavuttaa uusia kokemuksia, ja nautintoa syntyy niin itselleen kuin kuuntelijoilleen. Mitä siis enää haaveilemaan – aloita soittoharrastus jo tänään.