Lady Gaga uuden albumin teosta: ”Vähemmän kännissä, enemmän pilvessä”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Lady Gagan uusin albumi on nimeltään ARTPOP. Kyseinen levy näkee päivänvalon vielä tämän vuoden marraskuussa. Nyt popneito on avautunut albumin tekoprosessista, jota ei koettu täysin selvin päin.

Mutta tällä kertaa ei oltu onneksi niin paljon humalassa kuin viime levyllä. Lady Gaga kertoi Elle-lehdelle poltelleensa viinin maistelun sijaan levyttäessään kannabista. Hän on aiemminkin ylistänyt kyseistä huumetta keikoillaan ja kertonut rakastavansa sitä.

– Olin vähemmän kännissä ja enemmän pilvessä tällä levyllä. Siinä on järkeä, kertoi Lady Gaga haastattelussa.

27-vuotias poptähti esiintyi jokin aika sitten V-lehden kannessa tunnistamattomana. Gaga nähtiin tummassa, sekaisessa lyhyessä peruukissa, punaisessa glittertakissa ja avonaisissa farkuissa. Neitokaisen tyyli kopioi kuvassa rokkari Suzy Quatroa.

Uusimmat