Sorrutko tähän lentomatkalla? Ärsytät kaikkia matkustajia

Matkailu Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lentokoneiden pienet penkkitilat saattavat aiheuttaa ylimääräistä haastetta etenkin isokokosimmille matkustajille. Vaikka pitkillä lennoilla saa aikansa kulumaan helposti elokuvia katsellen, musiikkia kuunnellen tai lehteä lueskellen, muuttuu matkustaminen tuskan taipaleeksi yhdestä syystä.

Toisilla lentomatkustajilla on nimittäin tapana, että he panevat penkkinsä selkänojan alas ääriasentoon heti, kun nousu on suoritettu ja turvavyön merkkivalon on sammutettu. Vielä enemmän takana istuvaa ärsyttää se, jos penkki ei nouse edes ruokailemisen ajaksi.

Penkin kallistamisen ymmärtää sitten, jos lentokoneeseen on tehty yö ja matkustajien tarkoituksena on nukkua. Muuten selkänojan ääriasento lasketaan lähinnä omaa napaa tuijottavan matkustajan törkeäksi eleeksi.

Scyscannerin teettämän kyselyn mukaan 91 prosenttia lentomatkustajista ei voi sietää edessään olevia selkänojan kallistajia, ja heidän mukaansa kyseistä ominaisuutta ei tulisi edes olla lyhyiden reittilentojen istuimissa, Huffington Post raportoi.

Uusimmat