Miranda Kerr kuvattiin shoppailemassa – silmänruokaa riittämiin

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Huippumalli Miranda Kerr ei ole paljoa avautunut julkisuudessa avioliittokuvioistaan. Neitokainen on naimisissa Hollywood-tähti Orlando Bloomin kanssa. Taannoin tähti kuitenkin paljasti miehellään olevan jalkafetissin.

Victoria’s Secret -alusvaatefirman kanssa työt aiemmin lopettanut Miranda on itsestäänselvä näky Pariisin muotiviikoilla. Neito ehti myös nauttia romantiikan kaupungista pienellä shoppailureissulla. Hänen tummassa mekossaan oli tyyliä, mutta asu oli samalla viettelevä avonaisen kaula-aukkonsa ansiosta.

Miranda Kerr valittiin viime vuonna maailman kauneimmaksi ihmiseksi. Hän aloitti malliuransa vuonna 1997 voitettuaan australialaisen Dolly-lehden mallikilpailun. Hänet tunnetaan parhaiten Victoria’s Secret -brändin mallina, mutta tämä yhteistyö päättyi aiemmin tänä vuonna.