Rihannan uran rohkein musiikkivideo julki – valtava nettihitti

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Rihanna on kiertänyt viime viikkoina Aasiaa ja Australiaa, mutta on siinä sivussa ehtinyt kuvata myös uutta musiikkivideota. Laulajatar onkin tarjoillut viime päivinä internetissä esimakua videosta Instagram-kuvien mudossa.

Kuva: Instagram
Kuva: Instagram

Jo kulissien takaisesta materiaalista ilmeni, että Rihanna tultaisiin näkemään Pour It Up -videolla varsin vähäpukeisena. Nyt musiikkivideo on julkaistu Youtube-sivustolla, ja kyseessä todellakin on poptähden tähänastisen uran yksi rohkeimmista videoista. Rihanna esimerkiksi esittää videolla tankotanssia stripparihenkisissä asusteissa. Video on myös huikea hitti, sillä se on katsottu jo noin 27 miljoonaa kertaa.

25-vuotias Rihanna on julkaissut uransa aikana seitsemän studioalbumia. Tuorein on viime vuonna ilmestynyt Unapologetic-albumi, jossa poppari duetoi muun muassa eksänsä Chris Brownin kanssa. Levyn julkaisun jälkeen Rihanna teki massiivisen maailmankiertueen, joka päättyi lopulta Helsinkiin. Kiertueen jälkeen Rihanna on keskittynyt pääasiassa lomailemiseen.