Lady Gaga myy levyään seksillä – kansikuva ei rivoimmasta päästä

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Poptähti Lady Gaga avautui äskettäin haastattelusta uuden ARTPOP-albuminsa teosta. Neitokainen kertoi, ettei levynteko sujunut aivan selvin päin. Hän nimittäin poltteli tällä kertaa viinin maistelun sijaan kannabista.

ladygaga_artpop

Nyt 8. marraskuuta julkaistavan albumin kansilehti on tuotu suuren yleisön tietoon. Lady Gaga ei pelkää tuoda artistina esille seksuaalisuuttaan, ja niinpä kansilehti kuvastaa popparin rohkeutta. 27-vuotias neito on nimittäin siinä alasti rintojaan pidellen. ARTPOP-sana on asemoitu tähden haaroväliin, jota peittelee myös sininen pallo.

Lady Gaga, eli Stefani Joanne Angelina Germanotta, on jo nähty esiintymässä uuden albuminsa teemoissa, joista eräs on merenneitotyylistä vaikutteita saanut simpukkabikiniasu. Taannoin räppäri Azealia Banks syytti Gagaa tyyli-idean varastamisesta, koska nainen oli käyttänyt simpukkabikineitä jo kauan ennen häntä.

Uusimmat