Nainen, etkö saa orgasmia? Tässä kuusi odottamatonta syytä

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Koko vartaloa tärisyttävät orgasmit saavat aikaan niin suurta mielihyvää, että sen voimalla nainen jaksaa paahtaa vaikka vuorokauden läpeensä. Kaikille orgasmin saaminen ei ole kuitenkaan itsestäänselvää, ja nyt on listattu kuusi yllättävää syytä siihen, miksi nainen ei välttämättä saavuta nautinnon kliimaksia.

Ensimmäiseksi The Stir -julkaisu syyttää korkokenkiä. Kyllä, vaikka ei heti uskoisikaan, saattaa liiallinen korkokenkien käyttäminen vaikuttaa myös orgasmin saamiseen. Kyseinen väittämä ei ole silkkaa palturia, sillä korkokengillä käveleminen treenaa samoja lihaksia kuin orgasmi, ja liikatreenaaminen saattaa olla turmiollista.

Toisena syynä listataan ehkäisypillerit. Ne vaikuttavat naisten seksiviettiin ja libidoon turhan usein alentavasti. Myös tuolilla liikaa istuminen saattaa puristaa naisen lantion hermoja ja lihaksia siten, että orgasmien saavuttaminen tulee vaikeammaksi. Naisten täytyy myös muistaa juoda vettä, sillä nestetasapainon ollessa kunnossa saavuttaa myös elämän muita ulottuvuuksia herkemmin.

Oikeanlainen hengitystapa auttaa orgasmin saavuttamisessa seksin aikana. Usea nainen pidättää hengitystä h-hetkellä, mutta syvät uloshengitykset saattavat tehdä nauttinosta entistäkin intensiivisemmän ja varmemman. Tärkein neuvo lienee kuitenkin se, että naisen on yksinkertaisesti osattava heittäytyä orgasmin aaltoon. Rentoutuminen ja avoimuus ovat avain isoon onneen, jota myös orgasmiksi kutsutaan.