Nymfomaanielokuvan julisteissa tähdet orgasmin jälkeen

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Eroottisesti kyltymättömän draivin omaavia ihmisiä kutsutaan nymfomaaneiksi. Nyt Lars von Trier on ohjannut elokuvan Joe-nimisesta naisesta, jonka elämässä on seksuaalista kanssakäymistä riittänyt.

Nymphomaniac-elokuvaa tähdittävät muun muassa Charlotte Gainsbourg, Stellan Skargård, Shia LaBeouf, Jamie Bell, Willem Dafoe, Christian Slater ja Uma Thurman. Yleensä elokuvapostereissa pyritään kiteyttämään jotain olennaista elokuvasta. Tässä elokuvassa asia on orgasmin jälkeinen hehku, jota kukin näyttelijä ilmentää julisteessaan.

Elokuva tullaan näkemään kansainvälisillä valkokankailla joulukuussa. Tanskalaisohjaaja Lars von Trier on ohjannut monia kohua herättäneitä elokuvia, joista ei puutu väkivaltaistakaan kuvastoa. Niitä ovat esimerkiksi Antichrist ja Melancholia.