Tappajahuume levisi Yhdysvaltoihin – tuhansia kuolemantapauksia

Ohhoh! · Tim Isokivi

Mediassa on uutisoitu Venäjällä yleistyneestä krokodil-nimellä kutsuttavasta huumeesta, joka on aiheuttanut tuhansia kuolemantapauksia. Huumeen helposta ja halvasta valmistustavasta johtuen sitä käyttävät erityisesti köyhät narkomaanit. ”Lihansyöjähuumeeksi” kutsuttu aine aiheuttaa epäpuhtauksien vuoksi kuoliota ja käyttäjien lihasten mätänemistä.

Krokodil ei ole enää ainoastaan Venäläisten ongelma. Huume on levinnyt viime kuukausien aikana myös Yhdysvaltoihin. Ensimmäiset raportit tulivat Arizonan osavaltiosta, ja nyt ainetta on tavattu myös Chicagossa. Paikallinen lääkäri Abhin Singla kertoi NBC Chicago -uutissivustolle huumeen paikallisten uhrien olevan 18 – 25 -vuotiaita, keskiluokkaisista perheistä kotoisin olevia naisia.

Pahamaineista krokodilia käytetään halpana heroiinin korvikkeena, mutta todellisuudessa aine on kotitekoista desomorfiinia. Huumetta valmistetaan yhdistämällä kodeiinia esimerkiksi bensiiniin tai butaaniin. Aine on erittäin vaarallista, ja sen käyttäjien elinikäennuste on alle kaksi vuotta. Krokodil-nimi tulee käyttäjien iholla ilmenevästä vihertävästä kuoliosta.

Chicagon Will Countyn kaupunginosa kärsii jo ennestään pahasta heroiiniongelmasta. Paikalliset viranomaiset pelkäävät Krokodilin leviävän laajamittaisemmaksi huumeongelmaksi Yhdysvalloissa.

Uusimmat