What Does The Fox Say? esitettiin livenä – yhtä sekava kuin videokin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Internetissä kulovalkean tavoin suosiota saavuttanut The Fox -listahitti on norjalaisen Ylvis -komiikkaduon käsialaa. Kaksikkoon kuuluvat veljekset Bråd ja Vegard Ylvisåker. Nyt kettumiehet pääsivät näyttämään kyntensä legendaarisen Jimmy Fallonin vieraana.

Kuten arvata saattaa, oli live-esitys vähintäänkin yhtä sekopäinen kuin alkuperäinen musiikkivideo. Kaukana ovat ajat, kun komeaääninen ja charmantti mieslaulaja esiinyy hillitysti mikrofoniin tumma puku päällä arvokkaasti laulaen. Ylvis pomppii ja säntäilee lavalla eläinasut päällä kirjavan taustajoukon kera. Eikä show mennyt pieleen, sillä YouTube-versiota on katsottu parissa päivässä yli 3,5 miljoonaa kertaa.

Yhä kiihtyvällä vauhdilla verkossa leviävän alkuperäisen videon on ohjannut Ole Martin Hafsmo. The Fox on tehty 10. syyskuuta TV Norgella alkavaan I kveld med Ylvis -sarjaan. The Week arvioi, että kappaleesta tulee ”vuoden 2013 Gangnam Style”. USA Today puolestaan kommentoi tämän olevan ”seuraava viraali musiikkivideosensaatio.” Sitä se taitaa jo olla.