Tutkimus vahvisti: Suosikkikeksit koukuttavat kuin kokaiini

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Jokainen tietää, kuinka vahva makeisiin ja erilaisiin sokeroituihin jälkiruokiin kehittyvä himo voi pahimmillaan olla. Harvalle tulisi mieleen verrata esimerkiksi keksejä huumeisiin tai tupakkaan. Connecticutin yliopiston tutkijat saattavat kuitenkin olla toista mieltä.

Neurotieteiden viimeisen vuoden oppilaan Jamie Honohanin kehittelemän tutkimuksen mukaan Yhdysvalloissa myytävät Oreo-täytekeksit aiheuttavat samanlaista riippuvuutta kuin kokaiini – ainakin rotissa. Tutkimuksella haluttiin selvittää runsassokeristen ja rasvaisten ruokien vaikutusta ihmisiin, jotka elävät erityisesti köyhillä asuialueilla.

Keksejä käytettiin tutkimuksessa, sillä ne ovat Yhdysvaltain suosituimpia pikkuleipiä ja niiden mainontaa kohdistetaan erityisesti köyhempään väestönosaan.

Tutkimuksessa nälkäiset rotat asetettiin sokkeloon, jonka kummassakin päässä odotti joko riisikakku tai Oreo. Kaikki rotat hakeutuivat Oreo-keksin perään. Tulos muistuttaa aikaisempaa vastaavanlaista tutkimusta, jossa rottien huomattiin valisevan kokaiinin tai morfiinin toisessa päässä olevan suolan sijaan.

Yliopiston verkkosivujen mukaan rotat viihtyivät Oreoiden parissa yhtä kauan kuin kokaiinin kanssa. Keksien huomattiin myös aktivoivan rottien hermosoluja huomattavasti enemmän kuin kokaiini tai morfiini.

– Me yhdistämme mittavat terveysriskit kokaiiniin ja morfiiniin kaltaisiin huumeisiin. Rasvaiset ja runsaasti sokeria sisältävät ruoat saattavat kuitenkin olla vielä vaarallisempia niiden helpon ja edullisen saatavuuden vuoksi, Jamie Honohan varoitti.