Nainen ei ole syönyt lämmintä ateriaa 7 vuoteen: ”Näytän hyvältä”

Lifestyle · Anna Poikkimäki

Raakaravinto on joidenkin ihmisten mielestä tie terveyteen ja hyvinvointiin. Toiset taas pitävät raakaruoan syömistä hippien humputuksena. Nyt 29-vuotias brittinainen on kuitenkin kertonut dieetin kääntäneen hänen kellossaan aikaa taaksepäin.

Susan Reynolds ei ole syönyt seitsemään vuoteen mitään muuta kuin raakoja vihanneksia ja hedelmiä. Hän nautiskelee päivittäin myös siemeniä, pähkinöitä, papuja ja ituja. Naisen mukaan ruokavalio on syy siihen, miksi hän kävisi koska tahansa 16-vuotiaasta.

Aiemmin Reynolds oli roskaruoan suurkuluttaja. Edinburghin yliopiston opiskelijana elämäntyyli oli kuluttavaa ja ruokavalinnat tihkuivat kaloreita ja rasvaa. Hän muutti dieettiään kuuden kuukauden reissullaan Intiassa, jossa jooga ja kasvissyönti veivät mennessään. Neito ylisti raakaruokaa Daily Mail -sivustolle.

– Ero oli uskomaton, joten olen tehnyt niin siitä lähtien. En ole syönyt lämmintä ruokaa seitsemään vuoteen. Etuja ovat selkeys, positiivisuus, terveys, energisyys, säteily ja valintojen tekeminen, kommentoi Susan.

– Muut ihmiset ovat sanoneet myös, että tuoksun hyvälle, minulla on hyvä iho ja olen nuorekas. Ihmisten mukaan näytän hyvältä ikäisekseni. Olen tunteissani tasapainossa ja onnellinen.