Terhi Alanya matkaoppaan työstä: ”Eihän sitä muuta tarvitse”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Matkaoppaan työ on tunnetusti monin tavoin antoisaa, sillä työssä saatavat kokemukset ovat hyvin monipuolisia. Painajaismaisten tilanteiden vastapainona työ on parhaimmillaan erittäin palkitsevaa. Televisiosta tuttu Terhi Alanya kertoi Staralle uransa kohokohdat molemmista päistä.

– Niitä on niin paljon, eihän tätä muuten jaksaisi. Tässä työssä on parasta se, että missään muussa työssä ei saa niin paljon palautetta. Suomessa on se ongelma, että kukaan ei saa palautetta työstään. Itse en anna tarpeeksi palautetta oppaille, ja tiedän sen itsekin. Meillä palaute tulee yleensä asiakkaalta, Terhi Alanya kertoi.

– Asiakkaan ei tarvitse sanoa, että olet hyvä opas. Eihän sitä muuta tarvitse, kun että koko ryhmä halaa retkeltä palattuaan opasta. Silloin on tehnyt ihmisten lomaviikon onnistuneeksi. Meillä lähtee 22 konetta viikossa, ja kun niistä ihmisistä 99 prosenttia hymyilee, niin eihän sitä muuta tarvitse.

Taannoinen tuhkapilvi-kaaos aiheutti harmaita hiuksia myös matkaoppaille.

– Meille jäi tänne 6.000 ihmistä jumiin ja se oli hirveetä stressiä, kun kolmeen päivään ei nukuttu. Osa oli sellaisia, joilla oli nuoria lapsia kotona, eikä niiden luokse päässyt. Sit oli maanviljelijöitä, joilla oli lehmiä navetassa. Osa lähti busseilla ja sehän oli ihan hirveetä.

– Ajattele, että kun karjakuljetukset Euroopan läpi on kielletty, niin lähde siinä nyt ihmisiä viemään busseilla. Sit kun ne oli matkalla jossain Bulgariassa, niin meillä lähti täältä jo koneet. Lopulta he kaikki pääsivät kotiin.