Kanadalaissyntyinen poptähti Alanis Morissette nousi 1990-luvulla huippusuosituksi Jagged Little Pill -menestyslevynsä myötä. Viime aikoina hiljaiseloa viettänyt laulaja julkaisi vuonna 2012 uuden Havoc and Bright Lights -levynsä.
Nyt tähden pojasta huolehtimaan palkattu lapsenvahti on nostanut laulajaa vastaan oikeusjutun. Biance Cambeiron mukaan Alanis Morisette palkkasi hänet vuonna 2011 huolehtimaan Ever-pojastaan öisin, iltayhdeksästä aamuyhdeksään kestäneessä vuorossa. Laulajatar ja hänen Mario-aviomiehensä lupasivat maksaa naiselle 25 dollarin tuntipalkkaa.
Cambeiron kuitenkin väittää, ettei pariskunta maksanut hänelle lainkaan ylityökorvauksia ja että hän ei saanut pitää 12-tuntisten vuorojensa aikana lainkaan taukoja. RadarOnline.com-verkkosivuston mukaan nainen kertoo myös, ettei saanut poistua lainkaan Morisetten lapsen huoneesta mikäli paikalla ei ollut toista aikuista.
39-vuotias kanadalais-amerikkalainen Alanis Morissette on palkittu urallaan 12 Juno-palkinnolla ja seitsemällä Grammy-palkinnolla. Hänen tunnetuimpia hittejään ovat muiden muassa Jagged Little Pill -menestyslevyltä lohkaistut Ironic, You Oughta Know, Hand In My Pocket ja All I Really Want.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Alanis Morissette tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.