Uudet piilolinssit antavat superkatseen

Lifestyle · Tim Isokivi

Ihmisten aistien parantaminen teknologian ja erilaisten lisäosien avulla on toistaiseksi tunnettua lähinnä science fictionin parista. Pian meillä saattaa olla kuitenkin mahdollisuus nähdä kotkan tavoin pidemmälle uudenlaisten piilolinssien avulla.

Yhdysvaltain San Diegosta ja Sveitsistä kotoisin olevat tutkijat ovat onnistuneet luomaan zoom-ominaisuudella varustetut piilolinssit, joiden avulla voisi nähdä jopa 2,8 kertaa kauemmas. Linssien kerrotaan olevan vain vähän tavallisia piilolinssejä paksummat.

Vaihdellakseen normaalin näön ja teleskooppikatseen välillä käyttäjän tulee käyttää 3D-televisioita varten luotuja laseja. 3D-lasit estäisivät käyttäjän halutessa joko linssien suurentavan, ulomman osion, tai linssien tavanomaisen keskiosan toiminnan.

Aivan vielä esimerkiksi lintubongarien ei kuitenkaan kannata heittää pois perinteisiä kiikareitaan. Design & Trend -verkkosivuston mukaan tavanomiaset kiikarit tarjoavat 15-kertaisen optisen zoomin, kun taas uudenlaiset piilolinssit vain 2,8-kertaisen.