Jenna Jameson sekavana suorassa TV-haastattelussa – katso kohuttu video

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen Jenna Jameson lukeutuu maailman tunnetuimpiin pornotähtiin. 38-vuotiaan pornon supertähden oli tarkoitus vierailla syyskyyssa Turun erotiikkamessuilla, mutta julkkisvierailu peruuntui hieman ennen tapahtumaa.

Kuva: YouTube, FOX 5
Kuva: YouTube, FOX 5

Nyt Jenna Jameson on saanut jälleen kyseenalaista julkisuutta. Tähti nimittäin saapui Good Day New York -keskusteluohjelman haastatteluun sekavana ja mahdollisesti huumepäissään. Jamesonin oli tarkoitus keskustella juontajien kanssa tuoreesta Sugar-kirjastaan, mutta suorana lähetyksenä esitetty haastattelu jouduttiin lopettamaan kesken aikuisviihdetähden sekavan käytöksen vuoksi.

TMZ-verkkosivuston mukaan Jenna Jameson on kamppaillut päihderiippuvuuden kanssa jo vuosien ajan. 39-vuotiaan tähden ex-poikaystävä Tito Ortiz on väittänyt tämän olevan koukussa Oxycotin-lääkkeeseen. Jameson on itse kiistänyt väitteet.

Jenna Jameson on nimetty useasti maailman tunnetuimmaksi pornotähdeksi ja Pornon Kuningattareksi. Hän aloitti menestyksekkään uransa vuonna 1993, kun hän siirtyi mallinuralta eroottisiin elokuviin. Vuonna 2001 Jameson perusti yhtiön tuottamaan aikuisviihdettä. Yhtiö tuotti Jamesonille esimerkiksi vuonna 2005 arviolta 30 miljoonan dollarin liikevaihdolla 15 miljoonan tuloksen.