Oksettavaa vai eksoottista? Tältä vessateemainen ruokaravintola näyttää

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailmalta löytyy mitä erikoisempia teemaravintoloita erilaisten ihmisten mieltymyksiin. Tuorella kalifornialaisella ravintolalla lienee kuitenkin melko rajattu kohderyhmä. Se on tehty muistuttamaan valtavaa vessaa.

Magic Restroom Cafe on siis teemaravintola, jonka teemana ovat vessat. Ravintolan penkit ovat wc-pönttöjä, kun taas aulaa ja seiniä koristavat pisuaarit sekä käsisuihkut. Osa ruoista tarjoillaan tietenkin wc-pönttöä muistuttavilta lautasilta.

Eater-verkkosivun mukaan myös ravintolassa tarjoiltavat annokset ovat teeman mukaisia. Keltainen curry riisillä tarjoillaan nimellä ”kultainen kakka”, kun taas haudutettua porsaanlihaa kutsutaan ”kakalta haisevaksi.”. Jälkiruoaksi tarjoillaan esimerkiksi ”mustaa kakkaa” eli suklaasundaeta ja ”veriseksi numero kakkoseksi” ristittyä vanilja-mansikka-sundaeta.