Google lopettaa TAAS huippusuositun palvelun

Digi
Kirjoittaja: , toimittaja

Maailman suurimpiin lukeutuva teknologiayhtiö Google aiheutti taannoin runsaasti ihmetystä lopettamalla miljoonien käyttämän Google Reader -palvelunsa. Nyt suosikkipalvelujen lakkautukset jatkuvat, kun vuonna 2005 lanseerattu iGoogle kohtaa myös loppunsa.

Kuva: iGoogle
Kuva: iGoogle

Marraskuun alussa miljoonat käyttäjät saavat etsiä korvaajaa personoidulle etusivulle, jonne he ovat voineet kätevästi koota haluamansa uutissisällön ja vaikkapa Gmailin sähköpostit helposti yhdellä silmäyksellä tarkasteltavaksi.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Suomessakin palvelulla on valtavasti käyttäjiä, ja esimerkiksi Staran uutisotsikot näkyvät parhaillaan lähes 114.000 käyttäjän iGoogle-etusivulla. Suoraa korvaajaa iGooglelle ei ole tulossa, mutta esimerkiksi igHome on saanut kovasti suosiota. Lisäksi uutisotsikoiden lukeminen onnistuu jatkossa useilla eri ohjelmistoilla ja esimerkiksi Ampparit.com-verkkosivustolla.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Digi -osioistamme.

.