Nicole Scherzingerin kaula-aukko huomattiin kyllä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pussycat Dolls -tähti Nicole Scherzinger ja formulakuski Lewis Hamilton tunnetaan yksinä viihdemaailman pahimmista on-off -pariskunnista. Pariskunta erosi aiemmin tänä vuonna, mutta palasi taannoin jälleen kerran yhteen.

Nicole Scherzinger on kuitenkin ehtinyt parisuhdesotkuiltaan vierailla Lontoolaisessa The Arts Club -ravintolassa näyttäydyttyään ensin The Graham Norton Show -keskusteluohjelmassa. 35-vuotiaalla tähdellä oli päällään nahkainen toppi eikä oletettavasti lainkaan rintaliivejä, ja näin Pussycat Doll pitikin huolen siitä että hänet varmasti huomattiin.

Nicole ja Lewis tapasivat salaa viime viikolla hotellissa. He ovat puhuneet tuntikausia puhelimessa ja 28-vuotias Hamilton ja 35-vuotias Scherzinger ovat sen jälkeen odottaneet oikeaa hetkeä yhteenpaluun julkistamiseksi, Yahoo! uutisoi. Heillä on ollut ongelmana muun muassa yhteisen ajan puute ja työt eri mantereilla.

Uusimmat