Mies, Kate Upton haluaa nähdä sinulla Movember-viikset

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

21-vuotias mallikaunotar Kate Upton on herättänyt huomiota näyttävillä kuvillaan. Taannoin hänet kiinnitettiin Snoop Doggin kanssa amerikkalaisen pikaruoan mainoskampanjaan. Nyt Upton nähdään Movember-mainoskampanjassa, jossa kerätään varoja miesten kivessyöpää vastaan.

kateuptonsportsillustrated2013

Kampanja kannustaa miehiä kasvattamaan viiksiä marraskuun ajan. Kate Upton kertoi E! Newsille, että hänen mielestään miehillä voi olla kasvojen karvoitusta vuoden ympäri. Hän nimittäin pitää viiksistä myös muulloin kuin marraskuussa.

Kate Uptonin on aiemmin kerrottu kokeneen romanttisia suhinoita baseball-pelaaja Justin Verlanderin ja hiphop-moguli P. Diddyn kanssa. Tällä hetkellä neito deittailee kuitenkin Tanssii tähtien kanssa -ohjelman ammattitanssija Maksim Chmerkovskiyta, johon hän tutustui parin yhteisten ystävien kautta.

Maksim sanoi hiljattain, että epäili aluksi Katen nuorta ikää, mutta pitää naista hyvin kypsänä ikäisekseen. Maksim on 33-vuotias ja parilla klikkasi ensitapaamisesta lähtien.