Uudessa kodissa odotti karmea yllätys – muumioitunut vainaja roikkui katosta

Ohhoh! · Tim Isokivi

Uuteen asuntoon muuttavat saattavat joskus löytää huoneiston kätköistä edelliselle asukkaille kuuluneita esineitä. Harva kuitenkaan osaa odottaa törmäävänsä entisen asukkaan muumioituneeseen ruumiiseen, kuten eräälle ranskalaismiehelle kävi.

Pariisin lähellä sijaitsevassa Bussy-Saint-Georgessa olevaan asuntoon muuttanutta miestä odotti karmea yllätys, kun hän astui uuden kotinsa ovesta sisään. Etuoven takana häntä nimittäin odotti huoneiston edellisen asukkaan muumioitunut ruumis. Vainaja oli ehtinyt hirttää itsensä jo kahdeksan vuotta aikaisemmin.

Mikäli vainaja olisi edelleen elossa, hän olisi täyttänyt tänä vuonna 50 vuotta. Miehen uskotaan tehneen itsemurhan saatuaan potkut työstään. Radio France Internationale -sivuston mukaan hän oli katkaissut aikaisemmin kaikki välinsä perheensä ja sukulaistensa kanssa, eikä kukaan ollut siksi ilmoittanut miestä kadonneeksi. Asunnon lattia oli täyttynyt vuosien mittaan miehelle lähetetyistä laskuista ja kirjeistä.

Naapurit olettivat miehen palanneen kotimaahansa Kambodzaan. Lisäksi hänen pakko-oirehäiriöstään johtuvan siivousinnon ja puhdistustuotteiden runsaan käytön kerrotaan johtaneen siihen, että rakennuksen muut asukkaat eivät olleet huomanneet asunnosta kantautuvia epäilyttäviä hajuja.

Asunto siirtyi lopulta pankin haltuun, ja se huutokaupattiin lokakuun alussa. Kukaan ei katsonut tarpeekseen vierailla huoneistossa ennen uuden asukkaan saapumista asunnolle. Traaginen ja makaaberi tapaus ei ole suinkaan ainoa laatuaan Ranskassa. Esimerkiksi huhtikuussa 76-vuotiaan naisen kerrotaan maanneen kuolleena Tolousen kaupungissa sijaitsevassa kotinsa lattialla kolmen vuoden ajan, ennen kuin naapurit alkoivat ihmetellä tämän katoamista ja ottivat yhteyttä viranomaisiin.