Naiset riisuivat itsensä lentokentällä – valvontakamera tallensi

Digi Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Lentokentän turvatarkastus kuuluu matkustavaisten rutiineihin. Usein paikan päällä vaaditaan ottamaan tarkastusta varten pois esimerkiksi vyö ja takki sekä laittamaan läpivalaisua varten näytille käsimatkatavarat. Kaikkia vaatteita ei kuitenkaan pidä riisua.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Mutta näin kuitenkin pääsi käymään Manchesterin lentokentällä, jossa viiniä nauttineet brittirouvat innostuivat liikaakin tarkastustilanteesta. Viisikymppiset naiset nimittäin riisuivat rintaliivisilleen turvamiesten silmien edessä. Toinen naisista otti vielä rintaliivinsäkin pois ja kiroili ääneen, minkä jälkeen henkilökunta reagoi asiaan nopeasti.

Naiset pakotettiin pukemaan vaatteet päälleen, ja heidät pidätettiin. Kuulusteluissa he myönsivät nauttineensa pullon viiniä. Matkustajat kielsivät kuitenkin olleensa juovuksissa. Oikeus määräsi lopulta häiriötä aiheuttaneet naiset maksamaan oikeuskulut ja heille määrättiin lisäksi 55 punnan sakkomaksu, uutisoi Daily Mirror -lehti.