Halloween-pila meni överiksi: Vessa muuttui kauhuelokuvaksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime viikonlopusta kuluvaan viikonloppuun saakka kestävä Halloween-jakso on koetellut monien hermoja, varsinkin jos he ovat joutuneet tahtomattaan hyvinkin karmeiden Halloween-pilojen kohteeksi. Eräs sellainen nähtiin äskettäin yleisissä wc-tiloissa.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Pilan järjestäjät piilottivat vessaan useita kameroita ja työnsivät sisään mystisen matkalaukun, joka aiheutti monin tavoin kauhua. Laukku muun muassa kykeni jahtaamaan ihmisiä kauko-ohjatusti, ja lisäksi sen sisältä vuoti veren näköistä nestettä lattialle. Kovin moni olisi tuskin halunnut tällaisen pilan uhriksi.