Game of Thronesista tehtiin pornoversio

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltalainen Game of Thrones -sarja nousi taannoin nopeasti yhdeksi HBO-kanavan suurimmista suosikeista. George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu -kirjoihin perustuvaa televisiosarjaa on nähty Suomessa Yleisradion kanavilla. Nyt sarjasta on tehty pornoparodia.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Sen lisäksi, että Game of Thrones -televisiosarjan innoittamana on luotu LEGO-hahmoja ja ristitty lapsia sarjassa esiintyvien nimien mukaan, on sarja päätynyt vihdoin myös aikuisviihteen puolelle. YouTubessa on nyt julkaistu Game of Thronesin pornoparodian traileri, ja elokuva on nimetty vitsikkäästi Game of Bonesiksi. Elokuva on kielletty alle 18-vuotiailta.

Entertainmentwise-sivusto kertoi äskettäin, että amerikkalaiset ovat ryhtyneet nimeämään lapsiaan sarjan hahmojen mukaan. Game of Thrones -sarjassa nähtävä Khaleesi on esimerkiksi noussut yhdysvaltalaisvanhempien suosioon. Tähän mennessä 146 tyttövauvaa on saanut maassa nimekseen Khaleesi.

Kirjailija George R. R. Martinin omakeksimästä dothrakin kielestä tulevan nimen suosio on kasvanut vuoden 2011 jälkeen 450 prosenttia. Arya taas oli viime vuonna eniten suosiotaan kasvattanut nimi Yhdysvalloissa. Se nousi kaikkien suosituimmissa nimissä sijalta 711 sijalle 413.