Lara Bingle kurvikkaana bikinivideolla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Australialainen mallikaunotar Lara Bingle on tehnyt viime vuosina näyttävää uraa kotimaansa lisäksi myös esimerkiksi Yhdysvalloissa. Tähti aloitti taannoin seurustelusuhteen Avatar-näyttelijä Sam Worthingtonin kanssa.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Nyt Lara Bingle nähdään Cotton On Body -vaatemerkin tuoreessa mainoskampanjassa. Mallikaunotar mainostaa omaa nimeään varustavaa uimapukumallistoa videolla, jossa hänet nähdään esimerkiksi rantahietikolla bikineissä.

26-vuotias australialainen Lara Bingle tuli kotimaassaan tunnetuksi kiistellyn matkailumainoksen myötä vuonna 2006. Sittemmin läpimurtonsa tehnyt kaunotar on poseerannut muiden muassa Grazia, OK!, Who ja New Idea -lehtien kansissa ja poseerannut useissa mainoskampanjoissa. Hänellä on myös kotimaassaan oma Being Lara Bingle -realitysarja.