Teinityttö huutokauppasi neitsyytensä Venäjällä 20 500 eurolla

Ohhoh! · Tim Isokivi

Ihmiset ovat toisinaan valmiina menemään varsin pitkälle ansaitaakseen rahaa. Nyt Venäjän Krasnoyarskissa asuva 18-vuotias tyttö on päättänyt myydä oman neitsyytensä. Motiivikseen hän kuvailee heikkoa taloudellista tilannetta.

– Olen kipeästi rahan tarpeessa, siksipä myynkin kalleimman omaisuuteni, Shatuniha-nimellä esiintynyt tyttö kirjoitti 24au.ru-huutokauppasivustolla.

– Olen valmis tapaamaan pian, jopa huomenna. Voin todistaa neitsyyteni, Shatuniha lisäsi.

Huutokauppa alkoi 30. lokakuuta 800.000 ruplan, eli noin 18.300 euron lähtöhintaan. The Siberian Times -lehden mukaan Evgeniy Volnov -niminen mies voitti huutokaupan. Hintaa siperialaistytön neitsyydelle kertyi 900.000 ruplaa, eli noin 20.500 euroa.

Shatunina kertoi ilmoituksessa tapaavansa ”voittajan” paikallisessa hotellissa. Venäjän poliisit eivät puuttuneet erikoiseen huutokauppaan. Krasnoyarskin viranomaisten mukaan tapausta ei lasketa prostituutioksi, eikä siinä näin ollen rikottu lakeja.