Tässäkö YouTuben sekavin video?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Viime vuonna ilmestynyt I Fink You Freeky -kappale on eteläfarikkalaisen Die Antwoordin suosittu hitti, joka muistetaan etenkin sen mieleenpainuvasta kertosäkeestään. Kuten monen muunkin musiikkikappaleen kohdalla, on tämäkin biisi päässyt amatöörien varioinnin kohteeksi.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Eräällä videolla esiintyy viiksekäs ja villapaitainen mies sekä hieman tuhdimpi nainen. He tanssivat ja laulavat I Fink you Freakyn tahdissa ja ovat yksinkertaisesti niin typerän näköisiä, että video on silkkaa komediaa. Videon alalaidassa kulkevat myös kappaleen sanat karaoke-videoiden tyyliin, joten jokainen voi osallistua lauluun haluamansa mukaan.

Die Antwoord -yhtye on tullut tunnetuksi mediassa herättämänsä hämmennyksen vuoksi. Eteläafrikkalainen, Suomessakin Linkin Parkin lämppärinä vieraillut rap-rave -ryhmä, tunnetaan vokalistiensa Ninjan ja Yolandi Visserin huomiota herättävästä pukeutumisesta, lavashowsta ja erikoisista musiikkivideoistaan. Muun muassa Lady Gaga on tahtonut saada yhtyeen taannoin lämmittelijäkseen, mutta räppärit kieltäytyivät kunniasta haukkuen tähden musiikkia ”heikoksi, pinnalliseksi paskaksi”.