Äiti hoitaa lapsensa leukemiaa kannabiksella

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen useissa osavaltioissa on mahdollista ostaa marijuanaa lääketieteellisin perustein. Hamppua on käytetty lääkintätarkoituksessa jo maailmansivu, mutta nyt eräs äiti päätti ottaa kasvin hyötykäyttöön kolmevuotiaan lapsensa leukemiaa hoitaakseen.

Colorado Springsissä asuva äiti muutti Utahista uudelle paikkakunnalle, jotta pystyi ostamaan pojalleen nestemäisiä kannabiskapseleita. Kapselit sisälsivät vain marihuanan kasviöljyä ilman psykoaktiivista THC-yhdistettä. Poika nauttii neljä kapselia päivittäin.

Paikallinen lastensuojelujärjestö ei ollut kuitenkaan äidin lääkevalinnasta mielissään. Heidän mukaansa pojan tulisi nauttia ennemmin kemoterapiahoitoa, jonka aikana lapsi nauttii päivittäin peräti 25 pilleriä. Äiti kuitenkin väittää, lääketarkoituksessa otettu marijuana on vaikuttanut parantavasti pojan terveyteen jo parissa viikossa, ja hän pystyy taas pomppimaan trampoliinilla ja ajelemaan polkupyörällä normaalilasten tavoin.

Opposing Views -julkaisun mukaan äiti on saanut vakavia syytöksiä osakseen, koska lääkitsee lastaan luonnonmukaisella menetelmällä, eikä tahdo turvautua kemikaalisiin lääkepommeihin. Moni väittää naisen leikkivän lapsensa hengellä, ja toki kannabis on väärin käytettynä ja suurina määrinä yhtä haitallinen kuin mitkä tahansa muutkin päihdetarkoituksessa nautittavat aineet. Pojan ja äidin käymään taisteluun ja tarinaan voi tutustua myös Facebookissa osoitteessa: www.facebook.com/OfferHopeForLandon.