Simon Cowellin ja exän välit edelleen läheiset

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Musiikkimoguli Simon Cowell on kertonut olevansa ylpeä isäksi tulemisesta ja nyt hän on päättänyt perustaa Lauren Silvermanin kanssa oikean perheen. Äskettäin paljastettiin, että Simon Cowell ja kasarilaulaja Sinitta olisivat saaneet aikoinaan lapsen.

Lauren Silverman on tehnyt Simonille hyvin selväksi, että hän ei tahdo nähdä miehen entisiä heiloja, joihin musiikkimoguli pitää tiettävästi tiiviisti yhteyttä. Esimerkiksi Simonin entinen kihlattu Mezhgan Hussainy työskentelee miehen henkilökohtaisena meikkitaitelijana. Lisäksi herran kerrotaan viettävän aktiivisesti aikaa myös Sinitta-exänsä kanssa.

– Joskus vastoinkäymiset lähentävät ihmisiä entisestään. Me olemme aina olleet Simonin kanssa väleissä, Sinitta kertoi Lorraine-keskusteluohjelmassa vieraillessaan.

Lisäksi Sinitta on sanonut suoraan, että Simon Cowell on hänen paras ystävänsä. Raskaana oleva Lauren Silverman on newyorkilainen seurapiirihenkilö. Hän on vaatinut, että Cowellin tulisi katkaista välit entisiin heiloihin, mutta Simon ei ole noudattanut hänen tulevan vaimonsa ohjeita.

Sinitta tuli Simon Cowellille raskaaksi suhteen aikana 1980-luvulla. Molemmat olivat mielestään liian nuoria vanhemmiksi, joten abortti oli tällöin ainoa ratkaisua asiaan. Sinitta ja Simon tapailivat toisiaan on-off-tyylillä 20 vuoden ajan. Poppari kertoi järkyttyneensä uutisista, että Cowell on tulossa isäksi, koska mies oli aina sanonut hänelle, ettei halunnut lapsia.