Mitä ihmettä Lady Gagalle on tapahtunut? Kuin elävä kuollut

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Lady Gaga nähdään usein toinen toistaan erikoisemmissa asuissa, joita ei voi läheskään aina kutsua kauniiksi. Lady Gaga paljasti äskettäin syyn tyylivalintoihinsa. Poppari kertoi nimittäin kuulleensa päässään ääniä, ja kehittäneensä niiden ansiosta pukuja selvitäkseen hulluudestaan.

Nyt kyse on mahdollisesti juuri poptähden kuvaamasta tilanteesta, sillä tuoreissa kuvissa hänet nähdään melko erikoisen näköisenä. Glamour Magazine Women of the Year Awards -gaalassa hänen asusteensa olivat kuin 1800-luvulta, ja meikki tuo mieleen lähinnä Hollywood-elokuvien elävät kuolleet.

27-vuotias Lady Gaga, eli Stefani Germanotta, kasvoi rikkaan ja uskonnollisen perheen jäsenenä. Hänet kasvatettiin Manhattanilla, jossa hän osallistui katoliseen tyttökouluun. Laulajattaren Joe-isä omistaa Joanne-trattorian Isossa Omenassa Central Parkin lähellä. Kyseinen paikka on ollut otsikoissa sen takia, että se on joutunut terveysviranomaisten syyniin.