Quentin Tarantino hakkasi taksikuskin – kosti puremalla nänniin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Quentin Tarantino lukeutuu maailman arvostetuimpien elokuvaohjaajien joukkoon. Suosittujen elokuvien lisäksi hänet tunnetaan ihmisenä, joka rakastaa hämmennyksen aiheuttamista kaikkialla minne meneekin.

Tarantino vieraili äsken Jay Lenon keskusteluohjelman vieraana ja mies paljasti oudon kohtauksen omasta elämästään. 50-vuotias ohjaaja oli nimittäin joutunut erikoiseen kanssakäymiseen taksikuskin kanssa. Tarantino sanoi isokokoisen kuljettajan olleen ärsyttävä koko automatkan ajan, joten ohjaaja oli pyytänyt taksia jättämään hänet pois kyydistä.

Taksimatka oli maksanut 4,5 dollaria. Quetin Tarantino antoi kuskille viiden dollarin setelin ja tahtoi jättää huonosti käyttäytyneen kuljettajan ilman tippiä. Kun ohjaaja oli pyytänyt puuttuvaa 50 senttiä takaisin, oli kuljettaja sanonut, että Tarantino voisi ostaa rahoilla uudet kasvot mukana olleelle naisseuralaiselle.

– Juoksin kuljettajan kimppuun ja löin häntä nyrkeillä kasvoihin yökerhon edessä niin lujaa, että kuljettaja lensi takaisin autoon. Kun ovimiehet saapuivat keskeyttämään tilanteen ja ottivat minut kiinni, hyökkäsi kuljettaja yhtäkkiä päälleni ja upotti hampaat rintaani, Quentin Tarantino kuvaili tilannetta.

Ohjaaja ei uskaltanut kertoa vuosi sitten sattuneesta episodista kenellekään kuin vasta nyt. Erittäin arvostettu ohjaaja Quentin Tarantino on urallaan ohjannut lukuisia hittielokuvia. Miehen menestyselokuviin lukeutuvat muun muassa Pulp Fiction – Tarinoita väkivallasta, Reservoir Dogs ja Kill Bill -elokuvat. Tarantino on palkittu urallaan parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen Oscar-palkinnolla vuonna 1995 elokuvasta Pulp Fiction – Tarinoita väkivallasta.