Joulupukkimainos ei ole lasten silmille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Jouluaattoon on aikaa enää vajaa kuukausi, ja samalla joulumyynti on alkamassa toden teolla. Joulu on kuitenkin vahvasti näkyvissä myös muualla kuin pelkästään vähittäiskaupan myymälöissä ja mainonnassa, ja nyt erään klinikan mainosikkuna aiheuttaa lievästi sanottuna hämmennystä.

Ikkunaan on nimittäin tehty melko näyttävä jouluteemainen somistus maalaamalla ikkunaan kivoja kuvia, joissa ovat mukana myös Joulupukki ja lumiukko. Tiedossa ei ole mitä kuvan oli alunperin määrä esittää, mutta lopputulos tuo kuitenkin ihmisille mieleen monenlaisia asioita, joista päällimmäinen ajatus ei ole tarkoitettu lasten silmille.