Fast & Furious 7 vaikeuksissa – päätähti kuoli kesken kuvausten

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viihdemaailman suuri suru-uutinen on tänään ollut näyttelijä Paul Walkerin kuolema. Hän menehtyi eilen lauantaina 40-vuotiaana Kaliforniassa, jossa hän joutui auto-onnettomuuteen ystävänsä kanssa. Työrintamalla Walker oli parhaillaan kuvaamassa seuraavaa jatko-osaa huippusuosittuun elokuvasarjaansa.

Fast & Furious 7 on parhaillaan työn alla, mutta nyt yksi sen päätähdistä on kuollut traagisesti kesken kuvausten. Elokuvan on määrä saada ensi-iltansa ensi vuonna, mutta Walkerin poismeno tullee tuottamaan elokuvan aikatauluun vähintäänkin viivästyksiä.

Vielä ei ole luonnollisestikaan tiedossa miten kuolema tulee vaikuttamaan elokuvaan. Todennäköisin mahdollisuus on muuttaa käsikirjoitusta siten, että näyttelijä katoaa elokuvasta kesken tarinan. Toisessa tapauksessa hänet voidaan kirjoittaa kokonaan ulos elokuvasta, jolloin valtaosa jo tehdyistä kuvauksista jouduttaisiin tekemään uudelleen joko uuden tarinan tai uuden näyttelijän kanssa.

Hollywoodissa ei ole kovinkaan montaa tapausta, jossa suuren budjetin elokuvan päätähti olisi menehtynyt kesken kuvausten. Edellisen kerran tällaiseen tilanteeseen jouduttiin Heath Ledgerin menehdyttyä tammikuussa 2008.