Näin selviät voittajana työhaastattelusta!

Lifestyle · Anna Poikkimäki

Taloudellisen taantumankin aikana työmarkkinoilla tapahtuu ja uusia paikkoja vapautuu jatkuvasti. Vaikka media on povannut työtä olevan huononlaisesti, saattaa tosielämässä kuitenkin toteutua ääneen sanomaton sääntö, jonka mukaan ahkeralle on aina töitä tarjolla.

Kilpailun kasvaessa on hyvä varustautua työhaastatteluun selkein ajatuksin. Haastattelulla on nimittäin yksi ainoa tarkoitus – saada pöydän toisella puolella oleva henkilö rakastumaan sinuun. Tuolloin kannattaa vältellä diivamaista käytöstä. Ylimielisyys on usein defenssi, eikä herätä kovin suurta sympatiaa haastattelua tekevässä työnantajassa.

Omaa itsevarmuutta voi korostaa esimerkiksi pukeutumalla tilanteeseen siististi ja tyylikkäästi. Asun voi valita haettavan työpaikan mukaan. Jos haet McDonald’s-ravintolan tiskille, et välttämättä tarvitse bisnespukua yllesi. Monet käytösgurut puhuvat jatkuvasti kehonkielen tärkeydestä, joten se kannattaa tiedostaa.

Lannistuneen näköiset hartiat, löysäilevä istumistyyli ja sormien naputtelu pöytään antaa erilaisen kuvan kuin hymy, kohtelias puhetyyli ja silmiin katsominen. Jälkimmäinen viestii keskittymisestä, mikä on tärkeä asia haastattelussa.

Jutusteleva tyyli voi olla keskustellessa hauska, mutta työhaastattelussa on hyvä pysyä asialinjalla. On tärkeä valmistautua tilanteeseen ja miettiä olennaisia syitä, miksi olisit paras työntekijä firmaan, Elite Daily kertoo. Työnantaja perustaa päätöksensä tekemiinsä kysymyksiin ja niistä saatuihin vastauksiin. Jos omiin kykyihin uskoo itse, muutkin on helppo saada vakuutettua pätevyydestä.

Rahasta ei välttämättä kannata puhua samantien, mutta asian voi ottaa esiin, mikäli työnantaja puhuu aiheesta. Tuolloin on hyvä selvittää oma näkemys palkasta ja keskustella siitä. Haastattelun jälkeen on suositeltavaa pysyä aktiivisena. Mikäli yhteydenottoa ei ala kuulumaan, henkilö voi soittaa itse haastattelijalle ja kysyä tilannetta. Se on hyvä viesti aktiivisuudesta ja siitä, että todella haluaa työn.