Pikaruoasta löytyi yllätys – kannabissätkä hampurilaisen välissä

Ohhoh! · Tim Isokivi

McDonald’s-ravintolat tarjoilevat Happy Meal -aterioita, joihin sisältyy hampurilaisen, ranskalaisten ja juoman lisäksi lelu. Yhdysvaltain Georgiassa sijaitsevassa pikaruokalassa asioinut nainen sai kuitenkin pyytämättään todellisen ”happy mealin”, jonka kylkiäisenä tuli lelun sijaan jotain aivan muuta.

Poliisi sai 1. marraskuuta erikoisen hälytyksen, kun nainen soitti hätänumeroon ilmoittaakseen löytäneensä juustohampurilaisen välistä puoliksi poltetun kannabista ja tupakkaa sisältävän savukkeen. Poliisit tapasivat asiakkaan Wendy’s-ravintolassa, jossa tämä oli asioinut. Pikaruokalassa työskennellyt 32-vuotias Amy Seiber myönsi heti sätkän kuuluneen hänelle.

TMZ-verkkosivuston mukaan Amy Seiber oli polttanut kannabista töissä. Savuke oli tavalla tai toisella päätynyt erehdyksissä asiakkaan tilaaman hampurilaisen väliin, suolakurkun päälle. Työntekijä pidätettiin kannabiksen hallussapidosta ja hän sai potkut töistään.

Asiakas ei siis ollut erikoisesta yllätyksestä järin mielissään. Hän kertoi saaneensa myrkytystä muistuttavia oireita ja hakeutui sairaalahoitoon. Wendy’s-ravintola on tarjoutunut maksamaan naiselle tapauksesta johtuneet sairaanhoitokulut ja lupaa myöntää hänelle myös 50 dollarin lahjakortin ravintolaan.