Jessica Simpson innostui tantraseksistä

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Äitiyden iloihin viime vuosina sukeltanut poplaulajatar ja realitytähti Jessica Simpson on kuuluisa muun muassa huimista laihdutuksistaan. Tähti on onnistunut karistamaan vauvakilojaan jo kahdesti ilmiömäiseen tyyliin, ja on nykyään hyvässä kunnossa.

33-vuotias kaunotar on kuitenkin sitä mieltä, että jatkuva perheympyröissä pyöriminen voi vaikuttaa omalta osaltaan seksielämään. Jessican kerrotaankin nyt hakeneen piristystä petileikkeihin tantraopetuksesta, jossa hän ja kihlattu Eric Johnson ohjataan harrastamaan tuntikausia seksiä meditaation kaltaisessa tilassa.

Female First -lehden mukaan pari tekee yhdessä hengitysharjoituksia ja terapeutti rohkaisee heitä kertomaan seksifantasioistaan. Simpsonin mukaan terapiaistunnot ovat avanneet heitä uskomattomilla tavoilla sensuellien leikkien maailmaan. Yhdistettynä dieettiin ja treeniin tantraharjoitteet ovat parantaneet huimasti tähden hyvinvointia.

– Jessica vannoo, että hänellä on enemmän energiaa ja hänen ihonsa säteilee. Hän kertoo ystävilleen löytäneensä nuoruuden lähteen, kertoi lähde haastattelussa.

Jessica Simpson on kahden lapsen äiti. Hän synnytti kesällä poikavauva Ace Knuten. Lapsen nimi sai verkossa vanhempien harmiksi törkeitä haukkuja. Esikoistytär on nimeltään Maxwell Drew. Poppari on julkaissut uransa aikana seitsemän studioalbumia ja esiintynyt myös elokuvissa sekä TV-sarjoissa.