Lapsen jäätävä kirje joulupukille: ”Siskon kissanpentu tehosekoittimeen”

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Lapset innostuvat joulun alla selailemaan usein lelukuvastoja ja kirjoittelemaan sydäntä lämmittäviä kirjeita joulupukille. Monesti lahjatoiveita pyydetään kauniisti, mutta niin ei ole aina asian laita. Nyt eräs pojankoltiainen on kirjoittanut kirjeen joulupukille omaan tyyliinsä.

Kirje on hyvä esimerkki siitä, kun puhutaan, etteivät nykyajan lapset enää kunnioita vanhempia ihmisiä. Poika kertoo olleensa tuhma tänä vuonna, eikä aio missään nimessä muuttua. Pahempaa voi olla vielä tulossa – varsinkin siskon lemmikille.

– Yo Joulupukki. En ole ollut kiltti tänä vuonna, enkä v**ussa aiokaan olla. Ei mitään mahdollisuuksia. Mutta haluan PS4-pelikonsolin peleineen jouluksi. Ok? Jos en saa PS4-konsolia, laitan meidän Channicen kissanpennun äidin tehosekoittimeen ja sekoittelen vähän sitä v***upäätä. Joten hanki minulle PS4, senkin k**ipää. Rakkaudella, Damian.