Poika syntyi ilman kättä – isä keksi huikean ratkaisun

Digi Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Jokaisen vanhemman pelkona on saada tavalla tai toisella invalidisoitunut lapsi. Sellaisen syntyessä elämä ei välttämättä muutu kovinkaan paljon haastavammaksi, kunhan kukin osaa sopeutua tilanteeseen sen edellyttämällä tavalla. Tämän on nyt osoittanut myös eräs perhe.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

12-vuotias Liam McCarthy syntyi verenkierto-ongelman takia käytännössä ilman kättä, ja kasvavalle pojalle olisi ollut haastavaa hankkia huippukallista jopa 30.000 dollarin käsiproteesia vuoden tai kahden välein.

Viime aikoina on puhuttu kovasti 3D-tulostimien mahdollisuuksista, ja niinpä myös Liamin isä päätti kaksi vuotta sitten kokeilla olisiko sellaisesta apua hänen pojalleen. Ja olihan sillä. CBS-kanavan uutiset kertoo isän löytäneen verkosta videon, jossa eteläafrikkalainen mies teki proteesikäden 3D-tulostimella lähes ilmaiseksi.