Justin Bieberin sikailu olikin viihdelehden huijaus? Tyttö väittää valehdelleensa rahasta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Teinitähti Justin Bieber on ollut otsikoissa paljastavien kuvien kanssa, joissa 19-vuotias laulaja esittelee miehistynyttä vartaloaan ja näyttäviä vatsalihaksiaan. Bieber on ollut otsikoissa pääasiassa negatiivisissa merkeissä, ja äskettäin hänen kerrottiin haukkuneen erästä faniaan törkeästi valaaksi.

Kuva: Splash
Kuva: Splash

Nyt on kuitenkin paljastunut, että haukkumisen kohteeksi väitetty nuori nainen oli mahdollisesti saanut rahakorvauksen asiasta valehtelemisesta. Tarinan mukaan Justin Bieber oli haukkunut altaalla ollutta tyttöä rantaan ajautuneeksi valaaksi, jonka täytyisi mennä Suurin pudottaja -televisio-ohjelmaan.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

Eräs tyttö kirjoitti myöhemmin Twitter-blogissaan, että hänelle oli maksettu valehtelemisesta. Lisäksi tyttö kertoi allekirjoittaneensa sopimuksen, jonka mukaan hän ei saa kommentoida asiaa enempää. Bieberin fanit hyökkäsivät tytön Twitter-tilille, joka jouduttiin lopulta sulkemaan. Nyt osa faneista on ryhtynyt puolustamaan tyttöä #BeliebersSupportAngela viesteillään.

Kuva: Splash
Kuva: Splash

Angelan lisäksi myös toinen nainen, Helen Robinett, päivitteli popparin huonoa käytöstä News.com.au-sivustolle. Hän ei ole ainakaan vielä ilmoittanut, että hänelle olisi maksettu valehtelemisesta. Naisen mukaan Bieber osoitti lisäksi huonoa käytöstä hyppimällä uima-altaaseen määräysten vastaisesti.