Opiskelija jänisti loppukoetta – ilmoitti pommiuhan yliopistolle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Uutisoimme taannoin tapauksesta, jossa mies soitti perättömän pommiuhkauksen ravintolaan. Syynä oli yksinkertaisesti se, että hän halusi paikassa työskentelevälle kaverilleen vapaapäivän. Nyt eräs yliopisto-opiskelija on turvautunut samanlaiseen keinoon saadakseen lisäaikaa tärkeään tenttiin valmistautumiseen.

Harvardin maineikkaalle yliopistolle tehtiin maanantaina 16. joulukuuta sähköpostin kautta nimetön pommiuhkaus. Uhkauksessa mainittiin neljä paikkaa kampuksella, joissa pommin väitettiin mahdollisesti sijaitsevan. Asiasta ilmoitettiin oppilaille, ja pommiuhan alla olevat rakennukset evakuoitiin.

Paikalle hälytetyt FBI:n agentit onnistuivat selvittämään uhkauksen lähettäjäksi 20-vuotiaan psykologian opiskelijan. The Harvard Crimson -lehden twiittauksen mukaan mies oli kertonut syyksi uhkauksen tekemiselle sen, ettei hän halunnut osallistua kyseiselle maanantaille ajoitettuun lopputenttiin.

CBS Boston -verkkosivun mukaan Eldo Kim väitti uhkauksessa räjähteiden olevan sirpalepommeja, koska piti niitä uhkaavan kuuloisina. Erittäin kyseenalaisin keinoin lopputenttiä vältellyttä nuorta miestä saattaa odottaa enimmillään viiden vuoden vakeustuomio.